Kolme tapaa hahmottaa tieto

Aiemmassa tutkimustyössäni löysin kolme eri mallia hahmottaa tieto ja verkostoyhteiskunnan perusrakenteen muodostavat tietoverkot. Ensimmäinen, avoimen toimintatilan malli pitää tietoa lähtökohtaisesti kaikkien saatavilla olevana, ilman kaupallisia tai hallinnollisia rajoitteita. Toinen, markkinalähtöinen malli käsittää tiedon osana markkinayhteiskuntaa, mikä tekee tiedosta tarvittaessa kaupallisesti hyödynnettävää. Kolmas kontrollimalli näkee avoimen tiedon levittämisessä ensisijaisesti uhkia, minkä takia malli pyrkii lähtökohtaisesti kontrolloimaan avointa tiedonsaantia lainsäädännöllä tai erilaisilla käyttöoikeuksiin liittyvillä toimilla.

Havaitsin tutkimuksessani, että verkostoyhteiskunnassa nämä kolme mallia eivät ole toisiaan ajallisesti seuraavia, kuten aiemmin oletin. Alkuperäinen ajatukseni oli ollut, että avoimen tiedon mallista olisi ajan myötä kehittynyt markkinavetoinen toimintaympäristö, joka olisi puolestaan käyttäjämäärien merkittävästi lisääntyessä korvaantunut tiedon leviämistä tarkoituksella rajaavalla kontrollimallilla.

Tämän sijaan löysin todisteita siitä, että nämä kolme mallia voivat olla olemassa samanaikaisesti. Esimerkiksi viime aikoina paljon julkisuudessa ollut yhteisöpalvelu Facebook on käyttäjille ilmainen ja tässä mielessä vapaasti saatavilla oleva. Facebookin on kuitenkin todettu myyvän käyttäjistään keräämiä tietoja ulkopuolisille toimijoille, mikä on puolestaan markkinavetoisen mallin mukaista. Tämän, pitkälti Facebookin käyttäjien tietämättä tapahtuneen toiminnan takia Facebookiin on viime aikoina kohdistunut lailla säädettyjä rajoituksia, jotka liittyvät sen toimintaan, aivan kuten kontrollimallissa esitetään.

Yliopistossa tapahtuvan tutkimustyön näkökulmasta nämä kolme mallia ovat myös ajankohtaisia. Tieteellisen tiedon saatavuus on tärkeä osa tieteen perusperiaatteita, koska ilman esteetöntä tiedonsaantia tiede metodina – uuden tiedon hankinnan välineenä – ei toimi. Kuinka muka todistaa vääräksi tai oikeaksi tieteellinen väite, johon liittyen muille on saatavilla vain rajallisesti tietoa?

Kaupallinen tieto tieteen parissa liittyy usein tilanteisiin, missä tiedon ”tilaaja” eli rahoittaja on yliopiston ulkopuolinen taho. Mitä tulee kontrollimalliin, tieteen yhteydessä sillä viitataan yleensä niihin tapauksiin, joissa tuotettuja tutkimustuloksia voisi kuvitella hyödynnettävän tavalla, joka ei ollut alun perin tarkoitus. Yksi käytännön esimerkki tästä on doping-tapausten selvittämiseen tähtäävä tutkimushanke, joka samalla lisää epäsuorasti tietoa siitä, kuinka doping-testejä voisi niin halutessaan kiertää.

Kuten totesin tutkimukseni päätteeksi, nämä kolme mallia hahmottaa tieto ovat jatkuvassa, luonteeltaan poliittisessa keskinäisessä taistelussa. Onko avoin tieto kaikkien ihmisten perusoikeus vai tarvitaanko avoimen tiedon lähteille pääsyyn jonkun erikseen myöntämiä käyttöoikeuksia? Kuinka lisätä tasa-arvoa opiskelijoiden välillä, joiden resurssit etsiä ja hyödyntää tietoa ovat erilaiset? Voiko ihmisten väitetyn jakautumisen dataköyhiin ja datarikkaisiin estää?

Me joudumme pian kohtaamaan avoimen tiedon osalta täysin uudenlaisia vastakkainasetteluja, koska oikeudesta hallita tietoa käydään jatkuvaa poliittista kamppailua. Julkisin varoin tuotettu tutkimustieto on lähtökohtaisesti julkista, mutta mitä jos tuo tieto joutuu jossakin vaiheessa ristiriitaan yksityisyydensuojan kanssa?

Käytännön esimerkki: jos aikanaan yliopistollisen lopputyönsä avoimeen julkaisuun luvan Jyväskylän yliopistolle antanut, nykyinen kansanedustaja Laura Huhtasaari vaatisi uuden EU:n tietosuojalain nojalla, että kyseinen pro gradu-tutkielma olisi poistettava avoimen tiedon piiristä hänelle henkilökohtaisesti haitallisena, mikä olisi tuon vaateen lopputulos?

Advertisements

Mitä tapahtui kotisivuille?

Kun opettelin ensi kertaa tekemään oman kotisivuni Jyväskylän yliopiston atk-keskuksessa, käytössäni oli vain tekstimuotoinen editori. Ainoa tapa tietää miltä tekeillä oleva sivu näyttää oli ensin ladata se nettiin ja sitten käydä selaimella katsomassa mitä oli juuri tehnyt.

Ensimmäisellä kotisivullani oli harmaalla taustalla kaksi valtavaa sumopainijan kuvaa, koska en osannut vaihtaa html-koodissa taustaväriä ja kuvat olivat ainoat oikeassa grafiikkamuodossa olevat kuvat, jotka minulla jostakin syystä oli tallennettuna kolmen ja puolen tuuman levykkeelläni.

Vuosituhannen alussa hankin käyttööni oman domain-nimen, jolla sijaitsi vuosien aikana kymmenkunta eri kotisivustoa Adobe Flash-pohjaisesta (tuolloin vielä Macromedia Flash), huomattavan hitaasti latautuvasta sivustosta suuriin, arkistotyyppisiin valikkosivustoihin, jotka sisälsivät runsaasti erilaista sisältöä tekstin, kuvien ja myöhemmin myös videoiden ja äänitiedostojen muodossa.

Nykyisin tämä WordPress-pohjainen julkaisualusta on se, mitä käytän noiden huomattavasti laajempien kokonaisuuksien korvikkeena. En edes tee postauksista arkistoa, vaan poistan aina edellisen tekstin, jos vaihdan sen uuteen. Mitä kotisivuille sitten tapahtui? Yksinkertaistettu vastaus on: sosiaalinen media. Aivan kuten omat Twitter- ja Instagram-profiilini (joihin pääset klikkaamalla yläosan kuvalinkkejä), sosiaalisen median sivustot sisältävät ilman palvelimia ja niiden käyttäjälle tuomaa päivitysvaivaa paljon sellaista informaatiota, jonka julkaisualustana käytettiin aiemmin web-pohjaisia sivustoja.

Viime vuosina olen luonut web-sivustoja vain tiettyä tarkoitusta varten, kuten muutama vuosi sitten, kun tein itse sivustot kolmelle kirjoittamalleni romaanille (linkit tämän tekstin lopussa). Muutoin olen arkistoinut kaiken aiemmin verkossa olleen materiaalin ulkoiselle kovalevylle.

Kyse ei ole tiedon pimittämisestä tai avoimen tiedon periaatteen vastustamisesta vaan siitä, että kävijätilastot puhuivat ainakin omalta osaltani omaa kieltään siitä, mihin suuntaan perinteisellä kotisivuformaatilla toteutetun materiaalin kävijämäärät ovat menossa. Monesti näin heti ne päivät, jolloin olin itse päivittänyt sivustojani, koska ne olivat ainoat rekisteröidyt käynnit kotisivuillani. Aiemmin kävijöitä saattoi olla kymmeniä, joskus jopa satoja, ja loggaukset oli tehty serveritietojen mukaan ympäri maailmaa, mutta tämä toimintaympäristö on menneisyyttä. Siksi en myöskään maksa enää webhotellipalveluista vaan uudelleenreititän domain-nimen GitHub-palvelussa sijaitsevaan projektisivustoon.

En myöskään lisää tämän tekstin oheen hauskoja kuvia tai gif-animaatioita – jotakin mitä olisin varmasti tehnyt vielä viime vuosikymmenellä. Ainoa myönnytys tähän suuntaan on profiilikuvani graafinen arvoitus (vihje: se sisältää amerikkalaisen henkilön sukunimen). Twitter on nykyään giffien ja kuvameemien uusi valtakunta tykkäyksineen ja uudelleentwiittauksineen. Kotisivujen rooli on katsoa omassa kiinteässä linkissään vierestä ja ihmetellä mitä oikein tapahtuu.

En ole varma, mitä tämä kaikki tarkoittaa esimerkiksi Jyväskylän yliopiston Avoimen tiedon keskuksen verkkosivustojen suhteen. Niiden tulee kirjaimellisesti viran puolesta olla verkossa, mutta en tiedä kuinka paljon vierailijoita niillä on tai mitä kävijät sivustolla tekevät. Sen kuitenkin tiedän, että en todennäköisesti lataa enää koskaan mitään omiksi kotisivuiksi sanottua suurta tiedostokokoelmaa nettiin – ellei retrosta sitten tule niiden suhteen suurta muotia kuten vaikkapa vinyylilevyistä, Karhun sinivalkoisista lenkkareista ja miesten parrasta.

Mutta kuten lupasin, alta löytyy sivustolinkit kolmelle sivustolle, jotka olen tehnyt koodin muokkaaminen, tekstisisällöt, grafiikka, videot, ääniblogit ja musiikki mukaan lukien. Arvaan myös, että linkkien alta saattaa huonolla tuurilla löytyä epämääräisiä banner-mainoksia, mutta kuten sinä voit arvata, minä en ole laittanut siitä sinne.

Kuolleen miehen asento:

https://bit.ly/2x33bAX

 

Doloresin huuto:

https://bit.ly/2LkNsQG

 

Sivua vartioin:

https://bit.ly/2GIIf1z